Pelatut ottelut

3.5.2009
OLS D-Sudet - OLS D-Tiikerit1 - 2 » 2.5.2009
MuhU - OLS D-Tiikerit3 - 0 »

OLS D-Sudet - OLS D-Tiikerit (1 - 2)

Aika: 3.5.2009
Paikka: Oulun Urheilutalo
Sarja: D95-96 Leijonaliiga


Pronssiottelu alkoi Tiikerien vahvalla painostuksella. Tilanteita luotiin Susien päätyyn yksi toisensa jälkeen, mutta heidän maalivahtinsa poimi kaikki laukaukset eleettömästi. Neljän minuutin kohdalla Sudet siirtyivät maalin johtoon kaukolaukauksella. Ensimmäisellä jaksolla ei muita maaleja ei syntynyt Tiikerien vahvasta hallinnasta huolimatta.

Myös toisella jaksolla Tiikerit jaksoivat painaa pelin Susien päätyyn ja tilanteita tuli kuin liukuhihnalta. Ansaittu tasoitusmaali syntyi kuitenkin Mikan hienolla kääntölaukauksella vasta muutama minuutti ennen erän päättymistä. Jakson loppu olikin sitten tasaisempaa pelaamista.

Tilanteen ollessa tasan varsinaisen peliajan jälkeen siirryttiin rangaistuslaukauskilpailuun, joka ammuttiin pareittain. Ensin oli Susien vuoro. Vilikku peitti hienosti Susien ensimmäisen ampujan kierron. Tuomaksella oli mahdollisuus tasoittavalla ratkaista ottelu, mutta Susien suurikokoinen maalivahti torjui hienosti laukauksen. Toisessa parissa Vilikku torjui puolestaan upeasti Susi-pelaajan laukauksen. Tämän jälkeen ratkaisijan viittaa tarjottiin Tiikeri-Jussille. Jussi kuljetti palloa hyyyyviiiin hitaasti odottaen maalivahdin aloitetta. Tämä tulikin ja Jussi kiersi maalivahdin oikealta ja sijoitti rystyltä upeasti maata pitkin lähes kiduttavan hitaasti alakulmaan ratkaisten pronssiottelun Tiikerien eduksi.

Tiikerit osoittivat, että loppuun asti taistelemalla on kaikki mahdollista ja voittivat lopulta ansaitusti. Kiitokset kuitenkin Susille tiukasta vastuksesta.

Ottelussa Tiikerien parhaana palkittiin Pekka. Tiikeri-joukkue sai palkinnoksi kaudesta pronssimitalit. Hienoa pojat. Loistava taistelu.

Joukkueen omia Tiikereitä jaettiin seuraavasti:

Jussi ja Mika 3 kpl, Vilikku 2 kpl ja Tuomas 1 kpl.

 

Maalit:
Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä
1 - 0 04:00 Vastustaja Ei syöttäjää
1 - 1 25:00 Mäenpää Mika Ei syöttäjää
1 - 2 (rang.) 30:00 Veikkolainen Juha-Matti Ei syöttäjää
Jäähyt:
Aika Rangaistu pelaaja Rangaistus
Kokoonpano:
No. Pelaaja Pelipaikka
1 Kalmakoski Viljami
Maalivahti
3 Mustonen Miikka
Hyökkääjä
4 Kariniemi Antti
Hyökkääjä
6 Koivisto Tauno
Hyökkääjä
7 Kerkelä Tatu
Hyökkääjä
8 Siira Topias
Puolustaja
10 Maamäki Jani
Hyökkääjä
11 Suomalainen Jani
Puolustaja
12 Sälkiö Tuomas
Hyökkääjä
13 Ollonqvist Kalle
Puolustaja
15 Rundgren Aleksi
Puolustaja
17 Ylipukki Aleksi
Puolustaja
21 Mäenpää Mika
Hyökkääjä
22 Leskelä Tommi
Hyökkääjä
23 Okkonen Pekka
Puolustaja
65 Veikkolainen Juha-Matti
Hyökkääjä
69 Jokikokko Samuel
Hyökkääjä
79 Mustonen Henri
Hyökkääjä
89 Korhonen Santeri
Hyökkääjä
- Kerkelä Tapio
Valmentaja
- Okkonen Jukka
Päävalmentaja